Viikko 50 alkoi maanantain hyväntekeväisyystapahtuman
merkeissä. Tapahtuma kulki nimellä ”Lahjoita lelu lapselle”. Tarkoituksena oli
kerätä leluja lahjoituksena malagalaiselle lastenkodille ja Fuengirolan
sosiaalitoimelle, jotka sitten jakavat lelut eteenpäin perheettömille lapsille
ja vähävaraisten perheiden lapsille. Lahjoituksia tuli lähes 300 ja leluja sai
lahjoittaa vielä koko viikon ajan. Lisäksi Nuriasol teki oman lahjoituksensa.
Tapahtumassa oli esiintymässä suomalainen iskelmälaulaja Mikko Virtanen, jolla
oli keikka Nuriassa vielä keskiviikkona. Lisäksi lahjoittajien kesken arvottiin
joitain tuotepalkintoja, joita paikalliset yritykset olivat antaneet
palkinnoiksi. Kaiken kaikkiaan päivä oli suhteellisen vilkas, mutta ei niinkään
kiireinen. Leila toimi virallisena viiniasiantuntijana kertomalla vieraille
talon viineistä ilmaisnäytteitä tarjoten ja Ville toimitti ”Luis 2n” (Luis on
siis Nurian ns. joka paikan höylä) virkaa, kantelemalla pöytiä,
kaljatynnyreitä, yms. ympäriinsä.
Tällä viikolla meitä asusteli huoneessamme kolmen sijasta
neljä, kun Villen tyttöystävä Suvi tuli vierailulle. Maaret ja Suvi viettivät sunnuntai-iltapäivän kierrellen Fugea ja nautiskellen sivistyneesti pari
lasillista viiniä. Eksyivät he myös paikallisten hartaiden uskovaisten kokoontumiseenkin,
josta kuitenkin aika nopeasti ja vähin äänin poistuivat.
Tiistaina Villellä alkoi neljän päivän vapaaputki. Tiistai
aamupäivä meni Villeltä, Suvilta ja Leilalta löhöillessä. Maaretin päästyä
viideltä töistä, hän, Ville ja Suvi suuntasivat kohti ostoskeskus Miramaria.
Leila paineli illaksi töihin. Tiistain Teemaklubissa lauleskeltiin yhdessä
joululauluja ja pääsipä Leilakin vähä hoilottelemaan (varmaankin juuri tämän
seurauksena hänet nakitettiin laulamaan seuraavan viikon lauantaiksi
asiakkaille kauneimpia joululauluja).
Keskiviikkoaamuna klo. 8.30, Ville ja Suvi lähtivät 7 muun
työkaverin kanssa tsekkaamaan Gibraltarin. He olivat löytäneet Arlan
(työkaveri) avustuksella Repan, joka tekee usein suhteellisen halvalla
opasreissuja Gibraltarille. Kaikki saatiin mahtumaan autoon ja niin alkoi matka
kohti tuota apinakiveä. Rajan ylitys meni hyvin ja niin porukka oli
Ison-Britannian maaperällä. Repa jätti köörin eräälle parkkipaikalle, josta sai
ottaa opastetun kiertoajelun tai hissin ylemmäs kivelle. Porukka päätyi
ottamaan opastetun kiertoajelun ja niin lähdettiin kipuamaan ylös mutkikasta ja
kapeaa tietä pitkin.
Ensimmäinen pysäkki oli Herkuleen pylväillä, josta näki 21
kilometrin päässä, meren toisella puolella olevan Afrikan. Toinen pysäkki oli
St. Michaelin(?!) luola, jonka ulkopuolella nähtiin jo ensimmäiset apinat.
Jonkun aikaa kun niitä oli siinä taivasteltu, lähdettiin seikkailemaan
tippukiviluoliin. Luolat oli hienosti valaistu ja taustalla soi rauhallinen,
tunnelmallinen ”taustamusiikki”. Luolasto ei ollut hirveän pitkä, joten siellä
ei kauaa aikaa vietetty, vaan palattiin maankamaralle apinoiden pariin.
Gibraltarilla, paikalliset oppaat tuntevat osan apinoista, ja heiltä oli
mahdollista pyytää, että sai ottaa kuvia siten että apina hengaili
olkapäilläsi. Siispä, jokainen halusi ottaa kyseisen kuvan apinan kanssa.
Kolmas pysäkki oli apinoiden syöttöpaikka, jossa olikin
sitten asteen verran enemmän näitä pikku kavereita. Kun kahdeksan naista ja
yksi mies on liikenteessä, niin voidaan vain arvailla, kauanko niitä
vauva-apinoita siellä tuijoteltiin... Noh, neljännellä ja viimeisellä pysäkillä
pääsitiin tutustumaan brittien kaivamaan ”puolustustunneliin”, jonka he olivat
kaivaneet kiven Espanjanpuoleiselle sivustalle puolustaessaan Gibraltaria
valloittajilta. Tunneli oli ehkä noin parisataa metriä pitkä, ja siellä oli
tietyin välein paikkoja, joissa oli vanhoja tykkejä osoittamassa seinässä
olevista rei'istä kohti Espanjaa.
Tunneleiden jälkeen alettiin ajelemaan takaisin alas.
Kiertoajelu päättyi, kaikki olivat tyytyväisiä kun olivat saaneet rahoilleen
vastinetta ja Repakin oli tullut jo noutamaan meitä. Siitä jatkettiin sitten
autolla kohti kaupunkia, josta ensimmäisenä oli tarkoitus etsiä jokin
ruokapaikka. Kulttuurishokin välttääkseen porukka päätyi Pizza Huttiin...
Syöminkien jälkeen pieni rundi Ocean Villagessa, yhdet kylmät tuopposet ja
kotia kohti. Paluumatkalla kukaan muu kuin Repa ei tainnut olla hereillä.
Keskiviikko Nuriasolin päässä Leilalla ja Maaretilla meni
työskennelle eri vuoroissa. Maaret aamussa ja Leila illassa. Päivällä oli
normaaliin tapaan lounas ja illalla a'la carte. Illalla esiintyi myös jo
maanantaina pientä teaseria tulevasta antanut Mikko Virtanen, joka sai muutamat
asiakkaat myös laittamaan jalalla koreasti. Mikko Virtaselle ei sovittu mitään
tarkkaa keikan päättymisajankohtaa, joten hän yksinkertaisesti lauloi niin
kauan kuin asiakkaita tuli tanssilattialle. Leila toimi asiakkaiden
henkilökohtaisena tanssilattian liukastin-kahvinpurun levittelijänä.
Kahvinpurua oli erittäin ”mukava” lakasta päivän päätteeksi pois. Imuriahan ei
täälläpäin ole siivouksessa käytettävissä.
Torstaina lounasaikaan oli Kalevan taide & tapas
–tapahtuma. Se oli noin 60 henkilön yksityistapahtuma, joka ei alkanut ihan
suunnitelmien mukaan.
Alkamisajankohdasta oli erimielisyyksiä tapahtuman järjestäjän (Nuriasolin)
ja sen tilaajan kanssa. Työntekijöille oli informoitu tapahtuman alkavan tasan
kello 16:00. Tapahtuman tilaajan mukaan sen olisi pitänyt alkaa jo
kahtakymmentä vaille. Keittiökin valmisti tapaslautasia vasta kello neljäksi.
Lounaalta oli jäänyt muutama asiakas vielä syömään ja pöydät olivat sen vuoksi
vielä siivoamatta. Alku oli siis kaaosta, mutta kaikki saivat viinit ja
tapaksensa 12 minuutissa tapahtuman alkamisesta (16:12). Illalla oli taas Rio
Bravo, johon tuli tavallista vähemmän asiakkaita. Työntekijät pääsivät itsekin
pyörähtelemään tanssilattialle asiakkaiden kanssa.
Tähän iltaan liittyi myös sanat punainen martini ja mies puta – näistä
lisätietoa yksityisviestein.
Perjantaina Leila ja Maaret ottivat ja lähtivät paljon
puhuttuun Rondaan. Tarkoitus oli lähteä jo kukon laulun aikaan, mutta molempien
herätyskellot olivat eri mieltä. Herääminen tapahtui vasta silloin, kun olisi
pitänyt olla jo bussissa. Matkaan kuitenkin lähdettiin vaikkakin vähän myöhään.
Bussimatka koostui upeista kaupunkimaisemista aina mutkikkaisiin ja ylöspäin
kohoaviin kapeisiin kinttupolkuihin. Aluksi
nautittiin vuorten korkeuksissa olevista mahtavista näköaloista, mutta sitten
alkoi hieman heikottaa. Tämän jälkeen heikotti vähän vielä lisää ja alettiin
rukoilla bussimatkan päättymisestä. Oloa alkoi helpottaa heti, kun Rondan
kaupunki tuli näköpiiriin.
Välittömästi bussista ulos astuttua, tytöillä kävi hyvä
tuuri. Samalla bussireissulla oleva paikallinen herrasmies oli heti käsi ojossa
auttamassa ja neuvomassa lähimmälle turisti-infolle. Turisti-infosta ei mainittu
vielä mitään, ja heti oltiin auttamassa. Lähdettiin siis suunnistamaan kohti Informacion
Turistica de Ronda. Pakko sanoa, että toistaiseksi missään ei ole saanut niin
hyvää palvelua ja oheismateriaalia, kuin Rondassa. Kartan lisäksi saatiin
listat paikallisista tapas- ja ravintolapaikoista. Niissä oli mainittu
sijainti, hinnat ja aukioloajat. Kierreltiin koko päivä karttaan ympyröidyissä
nähtävyyskohteissa. Ehdottomasti paras niistä oli Puente Nuevo eli Uusi Silta.
Yleensäkin, kun kaikkialle katsoi, niin silmä lepäsi. Melkoinen kokemus!
Reissun ainoat varjopuolet olivat ravintolassa kokeama
makkara ”knölli” –annos (molemmat maistoi) sekä isku vasten kasvoja, kun
kirkkoon päästäkseen olisi pitänyt maksaa 6,5€. Myös tyhjään peruskorjauksessa
olevaan härkätaisteluareenaan päästäkseen olisi pitänyt maksaa 8€. Ei hyvä. Kaiken
kaikkiaan oli hyvä reissu, ostimme vielä paikallista viiniä ja lähdimme
takaisin Fuengirolaan päivän viimeisellä bussilla.
¡Hasta pronto!
Leila, Maaret y Ville
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti